N8. Virkkaaminen

Virkkaamisen opettaminen dokumenttikameran alla tuntui helpolta, kun opetettavana oli vain virkkausote, aloitussilmukka, ketjusilmukka ja kiinteäsilmukka. Sen jälkeen kun joutui seuraamaan vähän vaativampia virkkaustekniikoita, dokumenttikamerasta katsominen tuntui hankalalta. Itse huomasin, että on erittäin tärkeää tehdä todella hitaasti liikkeet kameran alla ja selvästi myös liioitella liikkeitä, jotta ne näkyvät kuvan katsojalle selkeinä. Hitaus on myös siksi tärkeää, että katsoja pysyy ohjeistajan mukana. Silloin kun katsoja yrittää tehdä omalle virkkaustyölleen samoin kun ohjeistaja, voi katsojalla mennä jokin tärkeä vaihe ohi, jos ohjeistaja etenee liian nopeasti.

Ehkä parhain asia, jonka virkkausdemossa opin oli ”millainen koukku valitaan langalle” ja siinä ohje, että langan on täytettävä koukun kuoppa. Olin juuri viikkoa aiemmin ollut Citymarkitissa pulassa kun yritin valita sopivan kokoista koukkua valitsemalleni langalla (en tällöin myöskään tiennyt että langoissa ilmoitettava puikkojen koko on sama kuin koukun koko). Internetistä se vastaus siellä kaupassa selvisi, mutta ilman virkkausdemoa olisin varmasti taas samassa pulassa seuraavan kerran, kun ostan koukun ja lankaa.

Meidän harjoitusryhmässä oli erityisen hyvää se, että ryhmäämme kuuluu näkövammainen henkilö. Tämä pakotti kaikkia muita opiskelijoita kiinnittämään erityistä huomiota ohjeistuksen antoon: mitä sormia käytetään ja mistä lanka kulkee jne.. Ilman kyseistä opiskelijaa, ohjeistukset olisi saattanut olla hieman heikompia. Vaikka luokassa ei olisi näkövammaista oppilasta, on opettajan silti hyvä muistaa ohjeistuksessa sanoa tarkkaan esimerkiksi juuri millä sormilla työtä pidetään, jotta varmasti kaikki oppilaat ymmärtävät miten kuuluu toimia. Jos sitä ei sano, oppilas ei välttämättä tule edes ajatelleeksi sitä kuinka tärkeää työskentelyn sujumisen kannalta oikea työasento on.

Isoäidin neliö valmistumassa.

Isoäidin neiliöitä.

Virkkausdemoilla hauskinta oli oppia tekemään isoäidin neliöitä, johon olen tällä hetkellä aivan hulluna… Ja lisäksi hyberbolisen muodon virkkaaminen oli erittäin mukava oppia ja sellaisen sitten liitin ikään kuin solkikoristeeksi apuopettajani kaulahuiviin.

Virkkaaminen vasenkätisesti auttoi minua ymmärtämään millaisia haasteita oppilas, joka ei ole ennen virkannut, voi kohdata. Eniten minulla oli hankaluuksia siinä, missä lankaa kuuluu pitää ja miten otan koukun vasempaan käteeni. Muutama erehdys tapahtui ja lankakin löysi itsensä oikealle paikalle, kun muut paikat vain kerta kaikkiaan eivät toimineet. Aluksi virkkaaminen oli todella hidasta, joten oppilaille on annettava rauhassa aikaa harjoitella ennen kuin virkkaaminen lähtee sujumaan. Vaikka minullakin vasenkätisesti virkkaaminen lähti sujumaan ihan hyvin, oli se minulla huomattavasti hitaampaa kuin oikeakätisesti virkkaaminen, joten oppilaillakin varmasti menee aikaa ennen kuin työskentely alkaa sujumaan.

Jotta hienomotoriset taidot voisivat kehittyä, tarvitsevat aivot runsaasti aistihavaintoja. Havaintojen avulla yksilö saa konkreettisia kokemuksia, jotka tallentuvat aivoihin. Hienomotoriikkaa voidaan lähteä kehittämään siten, että aluksi käsitellään isoja asioita (iso virkkuu koukku ja paksu lanka) (ns. massaliikkeet). Kun taito on otettu haltuun, voidaan sitä soveltaa hienompaan (pienempään) työskentelyyn, jolloin siirrytään kohti spesifisiä kädentaitoja. Olennainen osa hienomotoriikkaa on näkö- ja tuntoaistihavainnot, sillä ohuemmilla langoilla työskennellessä yksilön tulee myös niistä erottaa yksittäiset silmukat. Hienomotoriikkaan kuuluu kaksikätiset toiminnot, joten virkkaus on ikään kuin pehmeä lasku neulonnalle, jossa yksilön tulee käsitellä kahta työvälinettä yhtä aikaa.

Hyberbolinen solkikoriste Pöllön hyiviin.